Yritys

Yli-Hyrylä Oy on erikoistunut maanrakennusurakointiin Uudenmaan alueella. Teemme muun muassa kaivuu-, maisemointi-, kaapelointi-, kuljetus- sekä tienhoito- ja kunnossapitotöitä.

Yrityksemme taival alkoi vuodesta 1990 lumitöillä Pukkilan kunnalle ja laajeni Helsingin alueelle vuonna 1994. Työt käsittivät sekä lumitöitä että liukkaudentorjuntaa. Vuonna 1996 taloon saapui ensimmäinen kaivinkone ja samaan aikaan solmittiin kolmen vuoden sopimus Helsingin Veden kanssa kaupunki- ja yhdyskuntalietteen levityksestä. Yhtiö kehittyi ja laajeni nopeasti, kun mukaan tuli tienhoito ja maanrakennus monin eri muodoin. Maanrakennuspuolella ensimmäisiä suurimpia työmaita oli valtatie 4:n rakennus Mäntsälä – Lahti välillä. Yrityksen toimitusjohtaja Simo Viljanen on palkittu Pukkilan vuoden yrittäjänä vuonna 2007.

Yli-Hyrylä Oy perustettiin vuonna 1999 ja työllistää nykyisin 17 työntekijää sekä useita aliurakoitsijoita. Toimialamme kattaa maanrakennukseen, tienhoitoon ja vihertöihin liittyvät työt. Ammattitaitoa löytyy myös kunnallistekniikkarakentamiseen.

Olemme Infra ry:n jäsenyritys.

Suurimpia yhteistyökumppaneita ovat mm.

  • Destia Oy
  • Oy Sinebrychoff Ab
  • YIT Oy
  • Soraset Oy
  • Konevuori Oy
  • Jokioisten Maansiirto Oy
  • Kesälahden Maansiirto Oy
  • Pukkilan kunta
  • ISS Palvelut Oy
  • NCC Roads Oy
  • Borealis Polymers Oy
  • Neste Oil
  • Paalurakenne Oy
  • Graniitti Kallio Oy

Parhaillaan käynnissä oleva talvihoitourakka Destia Lahden kaupungin kanssa tehdään viiden koneen voimin ja Borealiksen sekä Betrogemican kanssa yhdeksän koneen voimin. Urakkaan kuuluu myös keväisin hiekoitushiekan harjaus. NCC Roads Oy:n kanssa on solmittu talvihoitourakka vuosiksi 2010-2018, joka sisältää noin 300 kilometriä tieosuuksia.